Eilisiltapäivästä lähtien olen seurannut kirjoittelua ranskalaisissa lehdissä terroristi-iskusta Charlie Hebdon toimitukseen. Samalla on tullut matkustettua taaksepäin aikaan, jolloin itse asuin hetken Pariisissa. Silloin, lähes 20 vuotta sitten, Pariisissa oli myös terroristi-iskuja metroon ja RER-juniin.
Käytännön elämä vaikeutuu määrättömäksi ajaksi paikallisille ja turisteille. Muutaman fundamentalistin takia tavallisten ihmisten täytyy joka paikassa availla laukkujaan, asiointi hidastuu esimerkiksi isoissa kaupoissa, elokuvissa, virastoissa, oppilaitoksissa, pankeissa, sairaaloissa, mutta varmasti myös kirkoissa ja muissa uskonnollisissa paikoissa. Sittemmin Pariisiin on vaihdettu roskikset erilaisiksi, mutta vuosia sitten kaikki roskapöntöt ruuvattiin umpeen, ja ihmisten täytyi heittää roskansa kaduille. Katuja, metrotunneleita ja turistikohteita saatetaan sulkea milloin mistäkin syystä. Kaiken lisäksi kaikkialla näkyy aseistettuja vartijoita ja poliiseja.
Pahalta tuntuu tavallisten muslimien puolesta. Ihmisillä on ikävä tapa yleistää, mutta äärimuslimit ja jihadistit eivät edusta perushyvien, tavallisten tapauskovaisten suurta enemmistöä. Valitettavasti epäluulo myös heitä kohtaan kasvaa entisestään. Tähän terroristit varmasti pyrkivätkin: tyytymättömyys omaan elämään saattaa synnyttää vihaa muuta yhteiskuntaa kohtaan, jolloin vaikutuksille altteimmat liittyvät terroristijärjestöihin. Äärioikeistolaisuus ja muukalaisvastaisuus vahvistuvat. Nyt jo on uutisia kostoiskuista.
Terroristit ovat kuin heitteille jääneet lapset, joille ei koskaan ole opetettu tapoja. Näinhän näiden kahden pääepäillyn veljeksen kohdalla näyttää olevankin: he jäivät orvoiksi nuorena. En tosin ole lukenut enempää heidän profiileistaan, joten en tiedä, miten hyvin heistä on pidetty huolta sen jälkeen. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, ettei heille kukaan opettanut, että ihmiset voivat olla eri mieltä asioista, ja jos se ärsyttää, ei silti lähdetä tappamaan ketään sen takia.
Olin töissä tänään iloisesti yllättynyt, kun rehtori piti ex tempore aamunavauksen eilisen tapahtumista. Meillä on hyvä rehtori, joka osaa puhua nuorille. Vaikka Charlie Hebdon uhrit ansaitsevatkin hiljaisen hetken heidän muistonsa kunniaksi, sitä ei koulussamme pidetty, koska sitä nämä raukkamaisten tekojen taustajoukot juuri haluavatkin, että me hiljennymme, alamme pelätä niin, ettemme uskalla käyttää sananvapauttamme. Sitä on loukattu, mutta hiljaisuuteen ei pidä taipua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti