Elonmerkkejä - Signes de vie - Signs of life

Työ on vienyt mukanaan ajatukset ja vapaa-ajan. Muutaman viikon olin kokonaan kutomatta, mikä oli silkkaa kidutusta. Nyt on taas puikot heilumassa, mutta ei läheskään joka päivä. Alkaa olla pikkuisen villatakki jo vähän pieni, joten hän saa pian uuden.

Sain jo elokuussa valmiiksi alpakasta kutomani puseron, Snow White -nimisen mallin. Jonkun kerran on päälläkin ollut. Lisäksi olen onnessani pitänyt Lidiya-mekkoani, voi miten se onkaan ihana väreiltään ja niin kevyt.

Sain myös otettua itseäni niskasta kiinni ja ommeltua loppuun takin, jonka viime syksynä aloitin. Silloin jätin sen kesken, kun oli muka seuraavana jokin hankala kohta ja näki heti, että se olisi aivan liian iso vajaa 2-vuotiaalle. Nyt rykäsin sen valmiiksi, ja nyt kokokin on sopiva. Pitäisi kyllä enemmän käyttää ompelukonetta, vaan siihen on isompi kynnys kuin neulomiseen, vaikkei sopivien lankojenkaan löytäminen ole aina helppoa.

*

Il me semble que je n'ai plus de passe-temps, je suis tellement prise par le travail. Pour le moment c'est une vraie torture si je ne peux pas tricoter. Heureusement, j'ai quand même pu commencer quelque chose, la petite aura un nouveau cardigan. Elle a tellement grandi que celui qu'elle porte maintenant commence à être trop petit.

En août, j'ai fini le pull en alpaga que j'ai tricoté pour moi-même, le model s'appelait Snow White. Je l'aime bien et j'ai déjà eu quelques occasions pour le porter. En plus, j'ai été heureuse de pouvoir porter de nouveau Lidiya, la robe que j'ai tricoté l'hiver dernier. J'adore ses couleurs et sa légèreté.

J'ai aussi fini un travail de couture que j'avais mis à côté il y a un an. Pour moi coudre n'est pas aussi facile que tricoter bien qu'il prenne aussi pas mal de temps de trouver de la laine parfois. En tout cas, le manteau de ma petite fille est assez bien réussi, n'est-ce pas ?

Since I went back to work, I feel I don't have any thoughts nor spare time left to write or knit. There was a period of about 3-4 weeks when I couldn't knit at all - what a torture. Now I have something to knit again, it's such a great way to relax. Wish I could do it everyday. A few weeks ago I started knitting a new cardigan for my little girl. It seems, however, to be progressing a bit too quickly.

In August, I finished the Snow White, a sweater for myself. An ingenious model which turned out ok, a bit too tight for my taste, though. This autumn I have also had opportunities to wear my Lidiya, the Caffe Fassett's dress, I made for myself last winter. I just love its colours and how light it is.

I've been especially happy about finishing a sewing project I started a year ago. It was a coat for my little one. Last year I didn't finish it because I somehow felt disencouraged by some phase in sewing and  in any case it was going to be too big for her then. Now it's just fine and I didn't have any problems in getting it ready, maybe I needed one year to think it over.